Tammi on sentapainen puu ettei sitä pidä kierrellä eikä kaarrella eikä missään nimessä välttää. Sen alla voi levähtää silmät suljettuina, torkahtaa tunnin tai pari. Ehkäpä tammenterho kopsahtaa alas kalloosi tai kuivunut ystävällisesti lainekuviollinen lehti. Tammi pysäyttää sinut ja suo uupuneelle virkistävän unen. Se on hitaan ja aidon kasvun puu, arvokkuutta huokuva ikihahmo joka kestää yksinolon murtumatta myrskyistä.
Morning Oak mist, a must…
Vaahtera on myös mielestäni parhaimmillaan maan kautta koettuna. Vaahteran kesän vehreys ei mitenkään vedä vertoja sen upealle syksyiselle kypsien leiskuvien värien ilmeille joita voi kokea kosketuksen kautta ja sieraimien limakalvojen läpi. Hengähdyshetken ajan puun lehdet tulevat kuin toiseksi ihoksi, muistuttaen miten olemmekin Äiti Maasta molemmat nousseet ilmoille.
Maple and me, dating earth.
Paju taas on omalla tavallaan voimauttava. Viirran viemä oksa voi juurtua missä vaan rantautuessaan. Ja puun kuoren asetyylisalisyylihappoa on ennen synteettisten lääkeaineiden aikakautta käytetty päänsäryn ja kuumeilun parantamiseen. Kyynelpaju on kuin suojaava suruhuntu jonka oksistossa harakat hairahtuvat hauskanpitoon ja varastavat sinulta pahan mielen ja olon. Pajun kaarnan pulskeissa onkaloissa voipi lämmittää sormenpäitä ja ihmetellä elämän lähteitä. Siellä asustaa lempeä henki. Ja mitä ihmeellisimpää, ainakin minun useimmin tapaamani jylhä pajupuu ei suostu kierrettäväksi tai piiritettäväksi toisin kuin vastapäivää päin, eli takaperin. Ja se on kaikkea muuta kuin takapajuista, se on viisasta aivojen kankiintuneita suomuja riemastuttavaa menoa…
Märkte denna svåra dag i ett eftersvall av prövningar, överraskad. Motsols runt Pilen. Medsols runt Björken. Allt annat känns fel, den korta sträckan mellan jobb och spåret hem. Why do I have to turn left around the Willow, right around the Birch? Otherwise it feels like a road to nowhere… Taidanpa olla tulossa lapseksi uudelleen? Hullua mutta ei hullumpaa, keskiviikkona 16.11.2011.
Weeping Willow at the crossing of Alexandersgatan and Mariagatan. August 2011.
Motsols. Vastapäivää.
Kulkiessani päivittäin pienen marraskuisen lähipuiston läpi, huomaan miten sujuvasti koivu kierrättää minua myötäpäivää itsensä ympäri, ennen kun ponkaisen itseni irti työpäivästä, iltaiseen raitiovaunuun. Koivun luokse harvoin pysähdyn. Ehkä tunnemme toisemme tarpeeksi hyvin – puhdistavien saunavihtojen kautta, hiirenkorvien pureskelun myötä. Tunnen kaksijakoisuutta tätä itsestäänselvästi kaunista puuta kohtaan. Niin monta lasta on oksillasi piiskattu ja lehtolapsina sinun hautausmaillesi kätketty. Vaikkakin onhan oma pihakoivu jotenkin turvallisuuden ja hengellisen vaurauden perikuva. Ja onhan koivun oksat myös lattiat luudannut ja noidat lennättänyt. Katselen mielelläni kun koivupuu palaa savuamatta, kipinöimättä – kirkkaasti.
Birch, Björk, Birka: samlingsplats för samkväm, byteshandel, kulturmingel, material för seremoni, saunabad.
The Great White Elephant? Fredagsfeeling 18.11.2011.
Medsols. Myötäpäivää.
Monika
www.bloggen.fi/earthmother
Helsinki 23.8.2011.
… tämä on muuten minun ensimmäinen pitkä suomenkielinen teksti hyvin pitkään aikaan, ettäs silleen.
